Pisteytyksistä



Tarkoitus oli pistää tähän hiukka selitystä millä periaatteilla se lyhyin tuomio niiden juttujen lopuissa toimii. Jotkut laukoo pisteitä sillain "5 tähtee -> ihan hyvä", mikä on tietysti häviävän vähällä ongelmana mutta karmeaa nähtävää kun sellaiseen sitten sattuu törmäämään. Ethän ole syöpää.

Koska mikään ei ole täydellistä, ei ole myöskään korkein pistemäärä. Täydet pisteet saaneissa voi ja todennäköisesti onkin siis myös heikommatkin hetkensä.

Ja mikäli tähtimäärästä pilkottaa puolikkaaksi jäänyt, se kuvaa yleensä sen täysinäisen tähtimäärän maininnanarvoista parhaimmistoa. Niissä oli jotakin parempaa kuin niissä, jotka tyytyivät siihen kokonaiseen lukemaan.


11111 = Yksi tähti, silkkaa paskaa. Aika kyseisen animen kohdalla oli pysähtynyt, jaksot tuntuvat ikuisuuksilta. Animesta ei tahdo löytyä mitään hyvää.

22122 = Kaksi tähteä, surkea. Studio kussut. Anime on kyllästyttävä, ehkä todella turhakin, mutta aina joskus sieltä löytyi jotakin ihan mielenkiintoista, sattumia ja onelinereitä kenties.

33333 = Kolme tähteä, ihan ok. Tätä pystyy jo katsomaan. Mutta siinä missä se oli huonoa kivempi, se oli myös tylsä, eikä oikein poikennut massasta.

44444 = Neljä tähteä, todella hyvä. Animea oli hauska katsoa, jaksot vain vierehtävät ohitse. Jos sattuu pitämään animesta taukoa, se tuntuu synniltä.

55555 = Viisi tähteä, näitä ei löydy. Jok'ikinen animejakso on aivan päräyttävä kokemus. Sarjan loppuminen masentaa jo ensimmäisen jakson jälkeen. Käytännössä siis visuaalinen orgasmi.