Talvi '12

Housen ilme Yuin roolien määrään tänä talvena.

Talvi on välikausi, mikä vuosittain elelee chillisti parin suositun animen jatkokausipanostuksilla. Tärkeitä animesarjoja ei ole tänäkään talvena montaa, mutta tusina-adaptioiden seasta pilkottaa erityisesti originaalisarjojen voima. Nimenomaan näillä välikausilla niiden painoarvon huomaa.

Kokeilin taas vähän kaikkia sarjoja mitä käsiini sain, mutta lampaana ja aina niin kiireisenä muutama sarja taisi mennä kokonaan ohi tutkan. Jos omia suosikkejasi ei näy alempana, sinulla on vähintään mielenkiintoinen animemaku ja en välttämättä halua keskustella tästä kanssasi! Go nuts.

        Ano Natsu de Matteru

Hyvästä taikinasta saa monenlaisia pullia.

Jostain syystä tahdon aina ajatella, että tuottajat J.C. Staff'lla katsoivat katkerana, kun selvästi HEILLE kuulunut projekti otti ja myi vaikka millaisia lukuja. Puhun tietysti AnoHanasta, jota ollaan toisimassa tämän talven kesäanimessa. Siinä on mukana ihmisiä, jotka ovat aiemminkin saaneet rahahanoja mukaviin asentoihin. J.C. poimii Anohanan ohjaajan ja hahmodesignerin omaan taloonsa, ja polkaisee käyntiin Natsumachi-lyhennenimeä kantavan uuden projektin. Se muistuttaa monilta asetelmiltaan myös käsikirjoittajan vuosien takaisia Onegai Teacher ja Twins -sarjoja. Omalla kohdalla muistikuvat näistä kahdesta ovat pahasti rapistuneita, neljä vuotta tekee ihmeitä.

En suuremmin löytänyt tästä mitään ihmeellistä sanottavaa, ainakaan mitään syvällistä. Tiedä sitten olisiko pitänytkään. Onegai Summer on toki suuresti pidetty, se on laadukas ja leppoisa. Sarjan ikiaurinkoinen ilmapiiri sekä visuaalinen linja alleviivaa nuoruutta ja huolettomuutta. Auringonpaiste tarjoaa näppärän keinon viedä hahmojen kasvot tarvittaessa osittain tai täysin varjoon, säädellen tällä kohtauksen syvyyttä ja hahmojen fiilismittaria visuaalisesti. Sarja jatkuvasti käsittelee varttuneita teemojaan viattomasti, peräti Tounismaisesti. Se ei kiirehdi juonensa kanssa, eikä se olisi sopivaakaan.

Studion tyyliä mukaillen ääninäyttelijät ovat hahmojaan tukevia. Arvostan, että Haruka Tomatsulla on näinkin suuri rooli, sillä viime aikoina häntä on huomioitu huonosti. Animaatio on leikkisän elävää, ja tällä käytännössä sarja viimeisteleekin teknisen tasapainonsa. Sarja ei ehkä ole mullistava, mutta rakkauden vuonna tärkeä ja ihana alkupanostus!

Lajityypit: Komedia, romanssi, sci-fi

Vähän niinkuin: Onegai Teacher + AnoHana + Toradora

        Another

Hyytävä söpöys on ihaninta kauhua.

Hanasaku Iroha oli sarjana tosi ihana, minkä mahdollisti Mel Kishidan ihanimmat hahmosuunnittelut. P.A. Works julkisti seuraavaksi animekseen kauhuromaanisovituksen, mutta Noizi Itoun hahmosuunnitelmilla - studio selvästi tuntee piirtäjänsä. Omat tuntemukseni tästä oli aluksi ylitsevuotavaa positiivisuutta, mutta lähdin tämän jälkeen miettimään sitä kauhuaspektia. Eikö tuossa juuri rikottu koko homman pointti?

Pari jaksoa nähneenä sanoisin ettei sen suhteen ole hätää. Kantoku-senseitä Tsutomu Mizushimaa en ole aiemmin pitänyt juurikaan tärkeänä animeohjaajana, mitä nyt ehkä ohjasi xxxHolicia ja Koizumia, Anotherin kanssa hänellä on jänniä visioita kuinka saada homma purkkiin. Jännä on hyvä termi kuvaamaan sarjaa, koska tämä on jännintä kauhua mitä Higurashin jälkeen olen nähnyt. Sarja onnistuu luomaan ahdistavaa tunnelmaa olemalla väritön, silti olematta mitenkään harmaasävytteinen. Rauhaton, mutta hosumatta.

Hienoimpia asioita Anotherissa on juuri sen omistautuneisuus visuaaliselle puolelleen, siinä on paljon vinoja kuvakulmia horjuuttamaan kohtauksen rauhallisuutta. Vaikkakin vähän juustoinen piirre, niin elottomia nukkeja käytetään taustalla paljon, kyllähän ne onnistuu vieläkin luomaan ripauksen levottomuutta. Noizi Itou on muuten selvästi käärinyt hihansa tämän kanssa, sillä ensimmäisissä jaksoissa oli omistettu ihan kohtaus erilaisten designien läpikäymiseen.

Sarja on mielestäni mainio, vaikkei tämäkään ole vielä oikeasti pelottava. Sellaista odotellessa.

Lajityypit: Mysteeri, draama, kauhu, koulu

Vähän niinkuin: Jigoku Shoujo + Higurashi

        Daily Lives of High School Boys

Urpouden riemuvoitto.

Itselleen keljuilevaa komediaa pyrin aina arvostamaan kun sellaista tuotetaan. Sunrisen suositun Jump-animen Gintama'n menestys on juuri ollut sen helppo lähestyttävyys, myöskin länsimaiselle katsojalle. Sarjan tyyli muistuttaa Conan O'Brienin kaikki tai ei mitään -tyyliä, jolla vitsejä pystyy repimään käytännössä kaikesta. Salaisuus piilee tsukkomissa, jonka toimitus on veitsen terävä. Kunhan muistaa pysyä älyttömänä, vakavankin kautta kaartuva vitsi kääntyy sulavasti nauruksi. Shinji Takamatsu käytti näitä aineksia School Rumblea ja Gintamaa sovittaessaan, ja nyt häneltä on saatavilla samaa pikkuisen lisää.

Jaksot koostuu muutaman minuutin sketseistä, käytännössä mangan kappaleista. Sketseissä käsitellään älyttömiä tilanteita humoristisella vakavuudella, ja tästä jännitteestä lypsetään tasaisesti tsukkomeja. Sarja muistuttaa palamaisuudellaan ja idioottimaisuudellaan Mitsudomoeta. Koulupojat eivät ole tyttöjä joten seksualisointia on vähän vähemmän, piirre jota monet ovat tässä sarjassa arvostaneet suhteessa Mitsudomoeen.

Taloudellisesti sarja tuskin tulee olemaan tuotantoyhtiölleen voitollinen, mutta saimmepahan ainakin tämän tuotantokauden.

Lajityypit: Komedia

Vähän niinkuin: Gintama + Mitsudomoe

        Highschool DxD

Ei saa tunkea tissejä naamalle, kyläläiset vielä hermostuu.

Joskus olen miettinyt millaista herrasväkeä palvelee animesarjat, jotka ovat niin ecchejä, että niille luulisi jo fäpättävän, mutta jotka kuitenkaan eivät ole runkkumatskua. Onko olemassa animefaneja, joiden comfort zone on juuri tämä ääriseksuaalisuus? Moni tälläisistä sarjoista kärsii ala-arvoisesta juonesta, heikosta animaatiotyöstä eivätkä ne millään mukavuudellakaan hengaile. Hentaissa on prikuulleen samat ongelmat, mutta se sentään sallii itsensäkoskettelun. Miksei siis suoraan katsoisi hentsua?

Avainsana on toki viimeajan muoti-ilmiö IRONINEN TYKKÄÄMINEN, mutta en usko että japanilaiset ovat tästä ikinä kuulletkaan. Muutama vuosi takaperin Queen's Blade teki perinteen näille älyvapaille tissisarjoille, ja sittemmin näitä on noin joka toinen kausi putkahdellut. Tietystikkään, uusin yrittäjä Highschool DxD ei yritä korjata mitään mikä tässä genressä on rikki, mutta tarjoaa rakkauden vuodelle pienen himpun ihanaakin!

Vaisuja mielipiteitä herättävä studio TNK saattaa muistuttaa joitakin valppaimpia. Esimerksi School Daysin, Kannazuki no Mikon ja Akasakan kaltaisten klassikoiden takaa löytyvä firma ei nosta tasoaan tälläkään kaudella. Ohjaajana on TNK'n luotto Tetsuya Yanagisawa, jonka senkään ei pitäisi tarkoittaa kenellekkään yhtään mitään.

DxD on toki katsomatta paskaa, mutta se ei lopulta ole ehkä niin perseestä kuin pelkäisi. Se alkumetreillä (yrittää) voittaa katsojansa puolelleen päähenkilöpojan ja tämän kamukatraan pervoudella. Pantsut tai tissit eivät ole kryptoniittia, vaan tavoittelun kohde kuten katsojallaankin. Tästä syystä tissejä toimitetaan runsainmitoin, ne on saatu eksploitattua aivan älyttömiksi juonikoneiksi kuten missä tahansa Seikon no Qwaserissä.

Havaitsin kahdessa ensimmäisessä jaksossa teknillisiä hienouksiakin toki, esimerkiksi taideohjaaja oli saanut aikaiseksi ihan tyylikkäitäkin rajauksia ja kuvakulmia. Myös Makoto Shinkain tavaramerkkinä pitämäni lens blurrin käyttö näki päivänvaloa tv-animessa. Rahaa ei noin kivasti enää löytynytkään kolmanteen jaksoon, mutta mitäpä muuta tusinasarjalta toivomaankaan. Ainakin ääninäyttelijät pysyvät samoina ja kivoina loppuun asti, sekä tietysti Koneko! Ihana Koneko.

Lajityypit: Demonit, ecchi, koulu

Vähän niinkuin: Queen's Blade + Seikon no Qwaser

        Nisemonogatari

Lippulaivan matka jatkuu.

Bakemonogatari oli tarina dialogeista tytön ja pojan välillä. Herran nimeltä Akiyuki Shinbou mielestä animessa on tärkeää painottaa rakenne hahmojen välisiin vuorovaikutuksiin, ihan kuin light noveleissa. On siis huomionarvoista, että hänen tyylinsä nimenomaan luo fokuksensa hahmojen keskinäiseen dialogiin, jonka alla vasta vilkkuu ne derppianimaatiot ja väripaneelit. Päälaellaan olevaa sovitusperiaatetta korostetaan sillä, että alla olevassa grafiikassa on sitten kaikkea jännää ylitäysistä kuviopelleilyistä popkulttuurivilautuksiin. Baken tapauksessa ylenpalttista peeloamista oli tietysti vähemmän (kuin vaikka Zetsuboussa), mutta se ei estänyt menestystä. Päinvastoin, menekki oli silloin sitä luokkaa, että päättivät vääntää samaa kamaa lisää, ja tänä talvena se on jatkoteos Nisemonogatari.

Nisemonogatari on taideteknisesti yhtä rölläilevää kamaa kuin edeltäjänsäkin. Se käyttää kaikkia outoja rajauksia ja kulisseja näyttämöinä, varjot sihisee ja kuvioita muodostuu - mutta mikään näistä vaivoin tarkoittaa mitään. Ne luo keinotekoisen tunteen sisällöstä, jollaista ei sarjassa oikeasti ole. Sarjan arvoa minulle se toki ei alenna, hahmot ovat hyvät, he keskustelevat autistisen maltillisesti ja tämä samalla kun Shinbou tykittää visuaalisella vesiputouksella.

Ensimmäisissä jaksoissa oli linjakasta animaatiotyötä, ihan sävähdyttävääkin sellaista. Jaksot tuntuivat myös ilmavemmilta ja värikkäämmiltä kuin Bakemonogatarissa. Näillä miedonnettiin huomattavasti klaustrofobista ilmapiiriä mikä oli jatkuvasti läsnä edeltäjässään. Suljettua tunnetta voimistettiin ihanalla audiomiksauksella, joka on säilynyt jatkoon. Esimerkiksi Araragin monologit puhutaan kuin jonkin kankaan läpi, tai ne kun lauseen lopussa värähtää kaikuefekti tai muu vastaava korostaakseen että nyt TÄRKEÄÄ ASIAA. Tämän perään värivilahdus tai vaikka nenä alakulmasta, ja moniulotteinen shaft-leikkaus on valmis.

Sarjan keskivertoa ihanempia hahmoja tuodaan esiin aiemmin mainitsemillani kulissitaustoilla. Huoneiden sisustus on steriiliä, sielutonta ja hengetöntä. Tyylikästä tylsyyttä vasten hahmot tuntuvat raittiin eläviltä, ja takerruttavilta. Ihanaa hahmovetoisuutta shaftilaiseen tapaan!

Lajityypit: Komedia, yliluonnollinen

Vähän niinkuin: Sayonara Zetsubou Sensei + Arakawa Under the Bridge

        Poyopoyo Kansatsu Nikki

Kauden paras sarja.

Viimeisenä, mutta pyöreänä käsitellään kolmiminuuttisista jaksoista koostuvaa pienoisanimea. Studiona on DEEN, ja ohjaajanpallilla kokenut, mutta vähäistä suosiota lännessä kahminut Akitarou Daichi, joka aiemmin on tehnyt myöskin kissateemaisen Kurunekon, animeteollisuuden kulissia raapaisevan Animation Runner Kuromin, ja kaikille tutun Fruits Basketin.

Poyopoyo Kansatsu Nikki on ihan turhauttavan hellyyttävä. Pallomainen kissa saa paatuneimmankin koviksen sydänlihaksen pysähdyksiin alle parissa minuutissa. Anime painottuu hassuttelemaan Poyo-kissalla, mutta huomioon otetaan myös ihmishahmojen taustoitus. Näilläkin kuvioilla on silti taipumusta kompuroida takaisin tähän nimikkokissaan, ettei sarja pääsisi luomaan mitään tylsyysmoodia.

Graafinen anti on jcstaffimaista vesiväriä, mikä tuo animelle tasapainoista kokoperheen meininkiä. Poyopoyo on yltiöpyöreä anime, eikä jätä pallomaisuuden tuomaa ihanuutta käyttämättä. Suosittelen kokeilemaan, tällä valaiset arjen pimeät illat.

Lajityypit: Komedia, elämäntarina, seinen

Vähän niinkuin: Chi's Sweet Home + Kuruneko